Antidopingtoiminta ja kilpailumanipulaation torjunta

Ringettetoiminnan perusarvot ja eettiset periaatteet

Suomen Ringetteliito ry:n sääntöjen mukaan liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä kestävä kehitys. Toiminnan säännöt ja määräykset ohjaavat eettisesti kestävään toimintaan ja reilun pelin noudattamiseen. Liiton vastuullisuusohjeessa käydään läpi laajemmin ringeten reilun pelin periaatteet. Näihin valintoihin pohjautuen liitolle haluaa kantaa vastuunsa dopingin ja kilpailumanipulaation vastaisessa työssä.

Sekä doping että kilpailumanipulaatio, ja niihin liittyvät lieveilmiöt, koetaan niin ringetelle kuin urheilulle yleensäkin erittäin negatiivisena asiana. Näihin kuuluva vilpillisyys ja epärehellisyys ovat vastaan niitä periaatteita, mitä liitto pyrkii toiminnoillaan kehittämään. Ringetteliitto haluaa toteuttaa puhdasta ja reilua urheilua ja siksi sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä.

Liitto asettaa toiminnalleen seuraavat tavoitteet:

  • Harrastajien oikeus puhtaaseen ja reiluun kilpailuun toteutuu kaikilla tasoilla.
  • Ringeten toimijoiden asenteisiin ja arvoihin pyritään vaikuttamaan em. liiton perusarvojen ja eettisten periaatteiden suuntaisesti.
  • Ringeten toimijoita sitoutetaan antidopingohjelmaan säännöstöillä, sopimussisällöillä, koulutuksella ja säännöllisellä tiedottamisella.
  • Toiminta- ja kilpailusääntöjä noudatetaan toiminnassa ja päätöksenteossa.
  • Liitto tekee avoimesti yhteistyötä antidopingtyötä tekevien tahojen, läheisimmin SUEKin, kanssa

Tutustu liiton antidopingohjelmaan

Tutustu liiton ohjeeseen kilpailumanipulaation torjunnassa


Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry vastaa dopingvalvonnasta Suomessa.

Kaikki järjestäytyneeseen urheilutoimintaan, esimerkiksi harjoituksiin tai leireille, osallistuvat pelaajat kuuluvat dopingtestauksen piiriin, vaikka heillä ei olisi voimassaolevaa Ice Cardia tai pelaajasopimusta. Dopingtestaukselle ei ole ikärajaa. Ringetessä dopingtestejä suoritetaan niin otteluissa kuin niiden ulkopuolella. 
Kansainvälisten kilpailuiden dopingtestauksesta sovitaan aina erikseen Kansainvälisen Ringetteliiton (IRF) / kilpailun järjestelytoimikunnan kanssa.
 

Puhtaasti paras ja Reilusti paras- verkkokoulutukset

Puhtaasti paras  on verkkokoulutus, jonka avulla urheilijat ja heidän tukihenkilönsä voivat oppia ja varmistaa tietonsa antidopingasioista. Naisten SM- ja Ykkössarjassa sarjalisenssi velvoittaa ko. sarjojen pelaajat ja joukkueiden toimihenkilöt suorittamaan koulutuksen kausittain. Joukkueenjohtaja vastaa siitä, että kaikki joukkueen ottelukokoonpanoon ilmoitetut henkilöt ovat suorittaneet koulutuksen. Kilpailunjärjestäjän kysyessä, suoritukset on kyettävä todentamaan.
Suosittelemme koulutuksen suorittamista myös BSM sarjassa toimiville urheilijoille ja heidän taustahenkilöilleen (valmentajat, joukkueenjohtajat, vanhemmat, tms.).

Reilusti paras on verkkokoulutus, jonka avulla seuratoimijat ja erotuomarit voivat oppia, tunnistaa ja varmistaa osaamistaan kilpailumanipulaation torjuntaan liittyvistä asioista. Verkkokoulutusta suositellaan kaikille seuratoimijoille ja erotuomareille.


SUEKin sivuilta lisätietoa AD- ja kilpailumanipulaatioasioissa

Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa (KAMU) Maailman Antidopingtoimisto WADA julkaisee vuosittain Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa -luettelon. Urheilija on aina itse vastuussa käyttämistään aineista, eikä tietämättömyys saa olla syy dopingrikkomukseen. KAMU-lääkehaku on myös ladattavissa sovelluksena. Sillä voi helposti tarkistaa kaikki Suomessa myytävät lääkevalmisteet.

Tasomäärittely SUEKin lajikohtainen tasomäärittely koskee kansallisen tason urheilijoita ja kansallisen tason kilpailuja Suomessa. Se kertoo kunkin lajin kohdalla tason, jonka saavuttaneiden urheilijoiden tulee hakea tarvitsemansa erivapaudet SUEKilta etukäteismenettelyllä. 
Ringeten kansallinen kilpailutoiminta on SUEKin lajikohtaisen tasomäärittelyn ulkopuolella. Ringeten pelaajien ei tarvitse hakea erivapautta etukäteen suomalaiseen kilpailutoimintaan. Lajikohtaisen tasomäärittelyn ulkopuolella olevien urheilijoiden, jotka joutuvat käyttämään sairautensa hoitoon jotakin urheilussa kiellettyä lääkettä tai menetelmää, on pidettävä aina itsellään valmiina ajantasaiset potilasasiakirjat, joista käy ilmi, että erivapauden myöntämiseksi vaaditut edellytykset täyttyvät.

Erivapausmenettely. Urheilijan sairauden hoito voi vaatia kielletyn aineen tai menetelmän käyttöä. Silloin urheilijan tulee hakea erivapautta.
Ringetessä mahdollisen dopingtestin jälkeen pelaajan tulee hakea erivapautta takautuvasti sen osoittamiseksi, että kiellettyjen aineiden tai menetelmien käytölle on ollut erivapauden myöntämiseksi edellytetyt lääketieteelliset perusteet. Ringetessä SUEKin erivapauslautakunnan myöntämä erivapaus suomalaiselle pelaajalle kelpaa myös ringeten kansainvälisissä kilpailuissa.

ILMO -ilmoituskanava ILMO-palvelun kautta jokainen voi ilmoittaa havaitsemistaan kilpailumanipulaatio-, doping- tai katsomoturvallisuusrikkomuksista tai muista urheilun eettisistä rikkomuksista. Suomen Ringetteliitto ohjaa kaikki toimijansa käyttämään tätä kanavaa havaitsemistaan epäkohdista ringetessä. Osoitteessa https://ilmo.suek.fi/  voi antaa tietoa urheilurikkomuksista nimettömästi tai nimellä. Ilmoituksen sisältö käsitellään luottamuksellisesti. Kaikki saatu tieto analysoidaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.


Laajemmin Antidopingtyöhön sekä kilpailumanipulaation torjuntaan voit tutustua SUEK:n sivustolla, www.suek.fi.